Kasvatus

Kasvatustoiminta tulee olemaan kennelissä hyvin pientä. Karavaanarin & Rafgan nimien alle on kuitenkin tarkoitus syntyä pentuja, mahdollisesti kerran vuodessa, joskus useammin joskus vähemmän. Kasvatustyöni olen päättänyt pitää huolellisena ja varmana, tarkoituksena että maailmaan tulisi rodunomaisia, hyväluonteisia ja terveitä koiria. Ulkonäkö ei saa olla poikkeavaa ja koirista tulisi heijastua kasvatusrotumme luonteenominaisuudet. Koska kasvatusrotuihin kuuluvat pyreneittenkoira- ja mastiffi, odotan näiden jälkeläisiltä ystävällista ja uskollista luonnetta, unohtamatta kuitenkaan älykkyyttä ja puolustus- ja vartiointiviettiä. Ranskanbulldogeilta odotan reippautta ja tarkkaavaisuutta, sekä ehdottomasti todella terveitä vanhempia. Eli kennelissä ei tule syntymään mitään hetken mielijohteisia pentuja, vaan pentueen kanssa on kulutettu aikaa, varmistaen että maailmalle ei lähde sairaita tai rodunomaamattomia koiria.

Pentueiden vanhempien kuuluu olla luonteeltaan ja ulkonäöltään rodunomaisia. Luonteeltaan vanhemmat eivät saa olla aggressiivisia tai arkoja, eli niiden täytyy olla luonteeltaan terveitä, kuten myöskin fyysisesti. Tämä siksi, etteivät huonot ominaisuudet periytyisi jälkeläisille. Kasvatukseni ei ole näyttö- tai käyttöpainoista, vaan pyrin jokaisella koirallani kisaamaan kummissakin lajeissa. Tämän vuoksi vaadin vanhemmilta kummastakin suuntauksesta tuloksia. Näyttöpuolelta en vaadi kovinkaan kummoisia tuloksia, kunhan kumpikin vanhempi on saanut näyttelyistä edes muutaman kerran laatumaininnan erittäin hyvä (EH). Käyttöpuolelta toivoisin koiralla olevan tuloksia sen rodunomaisessa lajissa. Pyreneittenkoiralla- ja mastifilla täytyy olla tuloksia vesipelastuksesta, koska luokittelen lajin niiden rodunomaisiin piirteisiin. Tämän lisäksi plussaa ovat tulokset tottelevaisuudesta sekä muista käyttölajeista. Koska ranskanbulldoggi ei voi koonsa takia kisata lajeissa, jossa yleensä pyreneittenkoirat- ja mastiffit kisaavat, ranskanbulldogeilta vaadin tuloksia enemmänkin hupilajeista. Hupilajeista saadut tulokset ovat aina plussaa, kun harkitsen vanhempia jalostukseen.

Mikäli harkitsen pennun ottoa, sinun täytyy olla varma että sinulla on aikaa pennulle.
En vaadi minkäänlaista himokisaamista, mutta kasvatti ei saa joutua nyhjöttömään aina sisällä. Mikäli itse huomaat sen, ettei riitä aikaa tai minä huomaan sen, yleensä pentu tulee takaisin minulle ja myyn sen itse eteenpäin.
Jalostuksesta täytyy keskustella minun kanssani, ettei vain vahingossa sattuisi tapahtumaan kömmähdyksiä suvun yleistymisessä tai sisäsiitoksessa.
Kasvatilla täytyy olla toimivat sivut ja sivuilta täytyy vähintään kasvatin virallinen nimi, sukupuoli, syntymäaika sekä kasvattajana tahdon myös, että sieltä löytyisi kasvattajan nimi (mahdollisesti linkitettynä sähköpostiin) sekä kennelin osoite. Sivuilla täytyy myös ilmetä vanhempien nimet ja sivut, tietysti on plussaa jos sivuilla on sukutaulu. Virallisen nimen, sukupuolen, syntymäajan ja kasvattajan tietojen muuttaminen on täysin kielletty.
Tämän lisäksi pennun omistajalla täytyy välillä ilmoitella kuulumisia kasvattajalle, erityisesti jos kasvattia ei näy kovinkaan aktiivisesti kisakentillä. Kuulumisia voi lähetellä minulle vieraskirjaan tai sähköpostiin kerran kuukaudessa, tai harvemmin. Mutta mikäli yli kolmeen kuukauteen ei kuulu mitään, tulen yleensä muistuttamaan kasvatin omistajaa. Arvostan tietysti paljon henkilöitä, jotka ovat innokkaita myös kertomaan minulle pennun kuulumisia. Tämän lisäksi minulle täytyy heti ensimmäisenä informoida, mikäli koira on kuollut.
Joten jos olet varma, että sinulla riittää aikaa ja rakkautta pentua kohtaan, eikä se joudu heti palaamaan kasvattajan luo, ilmoita vain rohkeasti mielenkiintosi kennelini pentuja kohtaan!

Tällä hetkellä ei ole suunniteilla pentuetta. Seuraava ja ensimmäinen pentue tulee syntymään vasta, kun koirani ovat kisanneet tarpeeksi, jonka vuoksi pentue saattaa siirtyä kauas. Jos teitä kuitenkin kiinnostaisi tietää jotain seuraavasta pentueesta tai sen yhdistelmästä, ottakaa vain yhteyttä vieraskirjaan, sähköpostiin tai karvaturreissa yv'llä.